Eläinten hyvinvoinnin asiantuntija / diplomaattitutkinto
Hei, sinä kissojen ja koirien hyvinvoinnin asiantuntija, joka haluat tehdä arvojesi mukaista työtä huipputiimissä!
Hei, sinä erityisesti kissojen ja koirien hyvinvoinnin edistämisestä kiinnostunut eläinlääkäri, joka haluat tehdä arvojesi mukaista työtä huipputiimissä!
Tule SEYlle töihin määräaikaiseen työsuhteeseen eläinten hyvinvoinnin asiantuntijaksi. Työsi keskittyy etenkin kissojen ja koirien hyvinvointiteemoihin, mutta kattaa tarpeen mukaan myös muita eläinlajeja.
Työssäsi tuot tutkimusperustaista tietoa osaksi yhteiskunnallista keskustelua, päätöksentekoa ja järjestömme viestintää. Työhösi kuuluu tutkimustiedon analysointi, kannanottojen ja lausuntojen valmistelu sekä tieteellisen tiedon popularisointi eri kohderyhmille. Pääset perehtymään kehittyvän lainsäädäntömme vaatimuksiin ja lainsäädäntöön vaikuttamiseen sekä Suomen että EU:n tasolla, ja keskustelet viranomaisten ja poliittisten vaikuttajien kanssa.
Tehtäviisi kuuluu myös vapaaehtoiskenttämme hoitokäytäntöjen kehittäminen ja parhaiden toimintatapojen kokoaminen vapaaehtoistoimijoiden käyttöön. Jaat asiantuntijuutta koko verkostollemme. Toimit hyvässä yhteistyössä asiantuntijatiimimme, koko toimistomme ja vapaaehtoiskenttämme kanssa, sekä osallistut sidosryhmäyhteistyöhön.
Työsi ohessa voit suorittaa eurooppalaisen eläinlääkäreiden erikoistumistutkinnon, josta valmistut diplomaatiksi (European Veterinary Specialist on animal welfare, ethics and law). Tämä toteutetaan yhteistyössä eläinlääketieteellisen tiedekunnan kanssa (Eläinten hyvinvoinnin tutkimuskeskus), josta saat toisen ohjaajan.
Mitä toivomme sinulta
Tehtävässä menestyminen edellyttää soveltuvaa ylempää korkeakoulututkintoa sekä perehtyneisyyttä pieneläinten hyvinvointiin ja eläinten hyvinvointiin tieteenalana. Haemme tehtävään ensi sijassa eläinlääkäriä erikoistumismahdollisuudella. Erikoistumistutkinnon edellytyksenä on vähintään vuoden työ tieteenalaan liittyvissä tehtävissä kuten valvontaeläinlääkärin työssä. Mikäli et täytä tätä edellytystä on kyseinen kokemusvuosi mahdollista suorittaa myös SEYssä ja hakea erikoistumiscollegeen vasta vuoden kuluttua työsuhteen alusta.
SEYn arvoja ovat eläimen kunnioittaminen, asiantuntijuus ja yhteistyökyky, ja sitoudut työssäsi näihin arvoihin. Lisäksi sinulta löytyy kykyä itsenäiseen työskentelyyn sekä aito halu toimia eläinten puolesta. Suhtaudut avoimella mielellä erilaisiin tehtäviin ja ihmisiin, pystyt perustelemaan kantasi ja kykenet sujuvaan suulliseen ja kirjalliseen viestintään suomeksi ja englanniksi. Osaat tiivistää tieteellisestä tekstistä olennaisen eri kohderyhmille. Ymmärrät, että työsi tulokset voivat näkyä eläinten hyvinvoinnissa vasta vuosien päästä. Sähköisen viestinnän työkalut ovat sinulle tuttuja. Arvostamme kokemusta tieteellisen tekstin popularisoinnista.
Mitä tarjoamme sinulle?
Tarjoamme sinulle mielenkiintoisen ja merkityksellisen työn Suomen suurimmassa eläinsuojelujärjestössä. Pääset vaikuttamaan eläinten hyvinvointiin laaja-alaisesti monilla eri tasoilla. Työssä tukenasi on oma Helsingissä sijaitseva tiimisi sekä muu SEYn henkilöstö. Käytössäsi ovat monipuoliset työsuhde-edut, kuten kattava työterveyshuolto. Työskentelet Helsingin toimistollamme joustavassa hybridityössä.
Tehtävään sisältyy tutkimustyö ja kahden tieteellisen artikkelin julkaisu yhteistyössä eläinlääketieteellisen tiedekunnan kanssa. Tutkimustyön aihe liittyy suomalaisten eläinsuojeluyhdistysten toimintatapoihin pieneläinten tilapäishoidossa ja sijoittamisessa.
Palkka täysiaikaisessa työsuhteessa on 3300 e / kk + vuosittainen kongressimatka tutkintoon liittyvään kongressiin.
Lisätiedot ja hakeminen
Asiantuntijana työskentelet määräaikaisessa työsuhteessa. Työn määräaikaisuus on kestoltaan 4–5 vuotta, riippuen mm. tutkimusprojektin vaatimasta ajasta. Työaika on 37,5 h /vko. Työntekijän niin toivoessa voimme keskustella myös 80 % työajasta. Työ edellyttää valmiutta satunnaiseen ilta- ja viikonlopputyöhön sekä matkustamiseen Suomessa. Työn aloitusajankohta on joustavasti sovittavissa. Pystyt suorittamaan pääosan erikoistumistutkinnon vaatimuksista työajalla, mutta se vaatii osin myös henkilökohtaista aikaasi.
Hae tehtävää viimeistään 12.4. Jätäthän kuitenkin hakemuksesi mahdollisimman pian, sillä käsittelemme hakemuksia jo hakuaikana, ja teemme valinnan heti sopivan henkilön löydyttyä.
Arvostamme ja edistämme monimuotoisuutta ja yhdenvertaisuutta työyhteisössämme. Toivomme hakijoiksi eritaustaisia henkilöitä, kuten eri-ikäisiä, eri sukupuolta olevia ja eri kulttuuri- tai vähemmistöryhmiin kuuluvia henkilöitä. Kysy tarvittaessa lisätietoja esteettömyydestä.
Lisätietoja tehtävästä antaa SEYn asiantuntijatyön päällikkö Pihla Markkola, pihla.markkola@sey.fi, p. +358 40 9231 963. Soittaa voit maaliskuussa pe 20.3. klo 14-15, ti 24.3. klo 14-15, ma 13.30 - 15.00 tai huhtikuussa ti 7.4. klo 11-12 sekä pe 10.4. klo 13-14.
- Osasto
- Asiantuntijatyö
- Sijainnit
- Helsinki
- Etätyömahdollisuus
- Hybridi
SEY Suomen eläinsuojelu yrityksenä
SEY on suomalaisten eläinsuojeluyhdistysten valtakunnallinen kattojärjestö. Teemme työtä eläinten puolesta noin 40 jäsenyhdistyksen ja noin 1800 vapaaehtoisen voimin.
Helsingissä sijaitseva, noin 20 henkilöä työllistävä liiton toimisto kouluttaa ja tukee jäsenyhdistyksiään ja muita SEYn vapaaehtoisia. Lisäksi toimisto vastaa vaikuttamistyöstä, kampanjoista ja tiedottamisesta, lapsi- ja nuorisotoiminnasta sekä julkaisutoiminnasta.